Täytin juuri kyselyn Fulbright-vuoteni annista ja totesin itselleni, että todennäköisesti kulttuurisessa mielessä opin USA:ssa asuessani enemmän aasialaisista kuin amerikkalaisista. Ehkä perusamerikkalaisuus on tässä kaupallisuuden kyllästämässä maassamme saanut jo niin hallitsevan aseman, että siitä on tullut itsestäänselvyytenä otettava normi, ja "aidossa" yhdysvaltalaismeiningissä näkyvät asiat tuntuvat enemmänkin tutuilta, vivaihteiltaan hieman poikkeavilta jutuilta kuin uutuuksilta. Ja tätä standardia erehdytään liian usein pitämään omanamme; sen alkuperälle ollaan sokeita, oli kyse sitten pikaruuasta, bisneksestä tai hääkrumeluureista. Tänä aamuna katselin Hesarin etusivulta jonkin joutavan huoltoasemaketjun tuputtamaa hodarimainosta, jossa ylpeiltiin, että eksoottisin heidän tarjoamansa vihannes on suolakurkku. Tuli paha olo. Ei sen takia, etten ymmärrä suolakurkkua (miksi kukaan haluaisi pilata hyvän vihanneksen suolalla ja etikalla?), vaan siksi, että ulkomailta tuodusta, tylsyyden yleispäteväksi määritelmäksi ilmiselvästi haikailevasta konseptista (purilainen ja kola) yritetään vääntää kotimaisuutta korostava hyve. Kun moisen tarjoilun takana vielä on Yhdysvaltain presidenttiä leikkivän pellen taustavoimissa vaikuttava öljyjätti, maailma alkaa helposti vaikuttaa yhdeltä suurelta salaliitolta. Kaikesta aidosta ja piristävästä putsattu höttö ojennetaan asiakkaalle ainoana oikeana arvona. Orwell nauraa haudassaan.
12:12