Swamp
Confessions of an Academic Pseudo-Giraffe
26.11.04
Behind bars, not serving drinks
The other day I learned from a friend that across a valley from our Tank Hill neighbourhood, near the spot where, from our porch, we can see the silhouette of two tall palm trees, is a high security prison. I’m not sure if the solid line visible over there is actually the prison wall. Anyway, they keep lots of death row inmates there, in conditions that even the local media characterize as deplorable. The planned maximum capacity of the facility would only accommodate a fourth of the prisoners currently there. The record shows that the
Some inmates in this country, I hear, have been waiting for 25 years to die. I cannot help making the connection to Idi Amin, whose era of dictatorship closed in 1979. Perhaps – I almost hope – some of these veterans of death anticipation were friends of his.
A natural and inevitable parallel thought: how free are the rest of us, this side of the valley, and elsewhere? My windows have bars too. We too have someone with a gun guarding our walled dwelling at night. I don’t think it is terribly relevant whether the obstacles were originally put here to prevent entry or exit.
22.11.04
Into thin air
Just got a note from the mail server administration saying that due to a and b most of the e-mails I received over last weekend are possibly gone for good. They're probably right - nothing much has appeared during those two days. But unless you know exactly that you were expecting an important message from person X, the information that you've lost every message cannot possibly be of great value, can it? I wasn't expecting anything particular, so I'd rather not know that even if I had, I wouldn't have got it.
14:01
Mzungu business
Aiemmin ihmettelin suoranaisen korruption puutetta taalla, mutta alkaahan se pikku hiljaa nostaa rumaa paataan. Jo kodinkoneita ostettaessa yksi myyja ehdotti epailyttavaa jarjestelya, ja huonekalukuljetuksista myyjat vetavat aina valista. Jo se vakiintunut kaytanto, etta mzungut eli valkoiset maksavat kaikesta kaksinkertaisen hinnan, tuntuu pohjoiseurooppalaisesta yksinkertaisesti eraalta kahminnan muodolta. Maksoin juuri ruohonleikkurista rankan ylihinnan – teimme puutarhurimme Johnin kanssa kauppoja keskella vilkasta markkina-aluetta kourallisen uteliaita tollistellessa vieressa. John myonsi, etta saisi yksin saman selvasti halvemmalla. Olin myos kuulevinani, etta eras kaupan vaesta pyysi hanta vaivihkaa pikaiselle uusintakaynnille. Pitaahan hurjat katteet jotenkin jakaa. Tallainen on vain maan tapa. On kyse eraanlaisesta suhteellisuusperiaatteesta: hinta maaraytyy ostajan oletetun varallisuuden mukaan, ja jokainen mzungu kategorioidaan oikopaata ja peruuttamattomasti upporikkaaksi. Arsyttaa suuresti absoluuttispohjaiseen oikeuskasitykseen tottunutta, mutta vaikea kaytantoa vastaan on lahtea kamppailemaan.
13:58
18.11.04
Vroooom
Enjoy a sense of danger? Want to test your survival instincts? Come to Kampala, choose an aggressive-looking boda boda man to give you a ride, and hit the downtown roundabouts at rush hour. After scratching a few bumpers with your knees, zigzagging among trucks, jumping across lanes, and breathing in the exhaust fumes, it’s guaranteed that you’ll appreciate the comfort of a warm shower (not always available here) and your own living room couch (don’t have one yet).
P.S. We have a gardener/handyman who looks like Haile Gebreselassie! 11:19
P.S. We have a gardener/handyman who looks like Haile Gebreselassie! 11:19
13.11.04
Amerikkalaisten salaliittoteorioiden hauskuutuspotentiaalista ym.
Atlantin takaa kantautuvat, hurjuudessaan hilpeät teoriat merkittäviin ja traagisiin tapahtumiin (kuten taannoisiin vaaleihin) keskeisesti vaikuttavasta likaisesta pelistä aiheuttavat säännöllisesti epäuskoisia naurunpyrskähdyksiä ei-amerikkalaisten keskuudessa. Yleensä moisille paranoideille nurinoille ei juuri jaksa korvaansa lotkauttaa, mutta Michael Moorella oli taas jotain mielenkiintoisia tietoja vaalimanipulaatiosta... herkullista.
Hieman täällä mustan maanosan keskellä tuntee olevansa uutispimennossa. Netti on paikallisissa ”kahviloissa” – café ei täällä viittaa enää mitään syötävää tai juotavaa tarjoavaan paikkaan – superhidas (tiedoston latausnopeus käytännössä n. 1 kt/s) ja lehtiuutiset paikallispainotteisia ja verrattain pintapuolisia. Tiedonsaannin eteen on nähtävä hieman vaivaa.
Kuten taas on saatu ylpeillä, Transparency Internationalin mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Uganda taas on vajonnut samalla listalla kymmenen huonoimman joukkoon. Siinä mielessä on mielenkiintoista, että tähän mennessä – loikattuani asuinpaikkani suhteen listalla alaspäin noin radikaalisti – en ole ehtinyt törmätä oikein minkäänlaiseen varsinaiseen kähmintään. Kaikki aikanaan. Myös siitä näyttää vallitsevan kansainvälinen konsensus, että presidentti Musevenin pyrkimykset muuttaa sääntöjä ja mahdollistaa itselleen kolmas valtakausi ovat selkeästi heikentäneet kokonaistilannetta demokratian ja poliittisen läpinäkyvyyden kannalta tässä maassa. Se on kuitenkin positiivista, että paikalliset lehdet uutisoivat näkyvästi esimerkiksi tuon TI:n tilaston.
Our ambitious objective right now is to buy a washing machine, a stove, a fridge, a bed, and a bunch of other furniture within the next couple of days. Then we can move into our new house for real. The lease has been signed and the rent for six (sic) months paid.
10:19
Hieman täällä mustan maanosan keskellä tuntee olevansa uutispimennossa. Netti on paikallisissa ”kahviloissa” – café ei täällä viittaa enää mitään syötävää tai juotavaa tarjoavaan paikkaan – superhidas (tiedoston latausnopeus käytännössä n. 1 kt/s) ja lehtiuutiset paikallispainotteisia ja verrattain pintapuolisia. Tiedonsaannin eteen on nähtävä hieman vaivaa.
Kuten taas on saatu ylpeillä, Transparency Internationalin mukaan Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Uganda taas on vajonnut samalla listalla kymmenen huonoimman joukkoon. Siinä mielessä on mielenkiintoista, että tähän mennessä – loikattuani asuinpaikkani suhteen listalla alaspäin noin radikaalisti – en ole ehtinyt törmätä oikein minkäänlaiseen varsinaiseen kähmintään. Kaikki aikanaan. Myös siitä näyttää vallitsevan kansainvälinen konsensus, että presidentti Musevenin pyrkimykset muuttaa sääntöjä ja mahdollistaa itselleen kolmas valtakausi ovat selkeästi heikentäneet kokonaistilannetta demokratian ja poliittisen läpinäkyvyyden kannalta tässä maassa. Se on kuitenkin positiivista, että paikalliset lehdet uutisoivat näkyvästi esimerkiksi tuon TI:n tilaston.
Our ambitious objective right now is to buy a washing machine, a stove, a fridge, a bed, and a bunch of other furniture within the next couple of days. Then we can move into our new house for real. The lease has been signed and the rent for six (sic) months paid.
10:19
8.11.04
Adaptation
It’s not very cheap for most Europeans to live in this place. Because of your pale skin and the consequent air of foreignness, the thickness of your wallet is expected to have no limit whatsoever. In the Kololo area, where most rich foreigners living in Kampala (and those whose employer pays their rent) reside, monthly rents can reach dizzying figures. In other areas, however, you can find a decent three-bedroom house for less than what you pay for a one-bedroom flat back home in Tampere. And down the block from a fancy well-protected residence you may see the kind of “houses” whose construction costs must have been a tiny fraction of the monthly living expenses of their neighbour.
I’ve spent around ten hours in the past week looking for our future house. I think I know most available options in the city by now. Fortunately, it now looks like we’ve found what we need. On Saturday, we were caught by the hardest rain so far in the middle of our house tour: within half an hour, the streets were flooding. Great volumes of reddish brown water gushed out of ditches and across roads. The surface of the landscape was kind of shifting in front of our eyes, driven by the sheer amount of moving water. For a moment, cars turned into boats, gardens into ponds, and holes in the ground into little swimming pools for bare-bodied children. Once the rain subsided, however, the earth absorbed the extra liquid quickly. The only visible sign of the downpour was that the water-carved holes on the streets had again grown a bit. We’re approaching the peak of the rainy season, I’m told, and some serious floods are expected in low areas in November. Not bad for the energy production in this country, which runs almost solely on water and suffers from a cronic shortage of power. Water levels in Lake Victoria are at record low, and planned and controlled power cuts occur every two or three days; though I’m not sure about the extent to which these two facts are connected.
In the neighbourhood, next to the rail tracks, there is a well, or a water hole really, of the kind that you always see on the news in reports from Africa. Locals, often little children, drag the water in bright yellow canisters up the hill to their families. Legs wobbling under the heavy burden, but determined to finish the job.
It puzzles me why I have to listen to people yelping “American”, or the local equivalent, after me so often when I walk the streets here. Why should that be the default option for white nationality? For centuries, the Americas have been filled by massive flows of people of all imaginable colours, whereas a vast majority of European skins still carry a close resemblance to the basic Caucasian hue. Why don’t these people expect me to be German or Polish? I’m sure a few of the biggest European countries put together easily contain more whites than the USA (to which, I assume, “American” here refers). So far I’ve felt content with answering something to the effect of “far from it”, but from now on I intend to yell back “Asian!”
15:37
I’ve spent around ten hours in the past week looking for our future house. I think I know most available options in the city by now. Fortunately, it now looks like we’ve found what we need. On Saturday, we were caught by the hardest rain so far in the middle of our house tour: within half an hour, the streets were flooding. Great volumes of reddish brown water gushed out of ditches and across roads. The surface of the landscape was kind of shifting in front of our eyes, driven by the sheer amount of moving water. For a moment, cars turned into boats, gardens into ponds, and holes in the ground into little swimming pools for bare-bodied children. Once the rain subsided, however, the earth absorbed the extra liquid quickly. The only visible sign of the downpour was that the water-carved holes on the streets had again grown a bit. We’re approaching the peak of the rainy season, I’m told, and some serious floods are expected in low areas in November. Not bad for the energy production in this country, which runs almost solely on water and suffers from a cronic shortage of power. Water levels in Lake Victoria are at record low, and planned and controlled power cuts occur every two or three days; though I’m not sure about the extent to which these two facts are connected.
In the neighbourhood, next to the rail tracks, there is a well, or a water hole really, of the kind that you always see on the news in reports from Africa. Locals, often little children, drag the water in bright yellow canisters up the hill to their families. Legs wobbling under the heavy burden, but determined to finish the job.
It puzzles me why I have to listen to people yelping “American”, or the local equivalent, after me so often when I walk the streets here. Why should that be the default option for white nationality? For centuries, the Americas have been filled by massive flows of people of all imaginable colours, whereas a vast majority of European skins still carry a close resemblance to the basic Caucasian hue. Why don’t these people expect me to be German or Polish? I’m sure a few of the biggest European countries put together easily contain more whites than the USA (to which, I assume, “American” here refers). So far I’ve felt content with answering something to the effect of “far from it”, but from now on I intend to yell back “Asian!”
15:37
4.11.04
The elections
I know directly speaking it's none of my business, and I know each country has the leader it deserves, but I still can't help asking WHAT THE HELL IS WRONG WITH THOSE PEOPLE OVER THERE.
13:28
Economy of life
13:28
Well, let’s see what I have been able to accomplish during my six days in this country. Not much, and certainly next to nothing relating to my own work.
Both the soles of my sandals simultaneously split in half in the middle, across the foot, on Sunday. Must have been some major change in humidity or temperature or air quality or road condition or all of these. Miraculous. So I ordered a new pair at a local shoemaker’s and chose the skin of the nile perch as material. My first fish sandals coming up in a week. My foot size – carefully hand-measured – requires one perch per shoe, which elevated the cost to about €40.
We’re close to having a house to live in. Found an excellent candidate, but it is still unclear whether the owner is willing to make the changes necessary for the house to pass the UN security check. The regulations are ridiculously strict: every worker and their families have to live behind high walls, razor wire, barred windows and double secured doors, further isolated from the local community by armed night guards and preferably SUV-type vehicles. Not the best way to increase mutual trust between locals and expatriates. We foreigners and a few chosen Ugandans practically live in bunkers.
The first weeked, we ate at Indian, Italian, and Ethiopian restaurants. The food scene seems OK – not necessarily the local one, though. There are lots of Chinese places too. Indians own lots of the businesses here, including shops and hotels.
I’ve burned my skin a bit, listened to a lot of mzungu calls on the narrow streets covered with reddish soil which turn from sand to mud and back again daily. There are internet cafes in every other street corner. They’re kind of out of place among all the goats, chickens, and grinning children running around in the doorways of the neighbouring little shacks. “How are you”, the children cry as soon as they observe a strange pale figure approaching. “I can see you’re my brother”, exclaims a Jamaican-looking guy in Muyenga, stroking his goatee with one hand and pointing at mine with the other. The majority of adults, however, just quietly marvel at the whiteness of the newcomer’s complexion, perhaps uttering a little sigh of a laugh while passing.
For two thousand shillings – about one euro, or 1.25 dollars – you can stay online in the place around the corner for one hour and twenty minutes. A big fresh pineapple costs one thousand at the Namuwongo market.
13:06
Both the soles of my sandals simultaneously split in half in the middle, across the foot, on Sunday. Must have been some major change in humidity or temperature or air quality or road condition or all of these. Miraculous. So I ordered a new pair at a local shoemaker’s and chose the skin of the nile perch as material. My first fish sandals coming up in a week. My foot size – carefully hand-measured – requires one perch per shoe, which elevated the cost to about €40.
We’re close to having a house to live in. Found an excellent candidate, but it is still unclear whether the owner is willing to make the changes necessary for the house to pass the UN security check. The regulations are ridiculously strict: every worker and their families have to live behind high walls, razor wire, barred windows and double secured doors, further isolated from the local community by armed night guards and preferably SUV-type vehicles. Not the best way to increase mutual trust between locals and expatriates. We foreigners and a few chosen Ugandans practically live in bunkers.
The first weeked, we ate at Indian, Italian, and Ethiopian restaurants. The food scene seems OK – not necessarily the local one, though. There are lots of Chinese places too. Indians own lots of the businesses here, including shops and hotels.
I’ve burned my skin a bit, listened to a lot of mzungu calls on the narrow streets covered with reddish soil which turn from sand to mud and back again daily. There are internet cafes in every other street corner. They’re kind of out of place among all the goats, chickens, and grinning children running around in the doorways of the neighbouring little shacks. “How are you”, the children cry as soon as they observe a strange pale figure approaching. “I can see you’re my brother”, exclaims a Jamaican-looking guy in Muyenga, stroking his goatee with one hand and pointing at mine with the other. The majority of adults, however, just quietly marvel at the whiteness of the newcomer’s complexion, perhaps uttering a little sigh of a laugh while passing.
For two thousand shillings – about one euro, or 1.25 dollars – you can stay online in the place around the corner for one hour and twenty minutes. A big fresh pineapple costs one thousand at the Namuwongo market.
13:06
2.11.04
New under the sun
Kiitos, Microsoft.
Olen juuri saapunut Ugandaan. Juuri ennen tänne tuloani asensin
kannettavalleni (ihan lailliset) uudet versiot muutamasta Office-ohjelmasta. Minulla ei silloin ollut nettiyhteyttä käytössä, kuten ei välttämättä täälläkään pitkään aikaan ainakaan oman koneen välityksellä. Kun avasin Wordin nyt ensimmäistä kertaa, selkeni, että työnteko tuolla ohjelmalla onnistuu enää vajaat 50 kertaa ellen "aktivoi" sitä. Netitse moinen sujuisi kuin itsestään, mutta puhelimitse pitää soittaa ulkomaille, lukea linjan välityksellä suurin piirtein satanumeroinen tunnus, ottaa vastaan toinen samanmoinen, ja syöttää koodeja sitten sormet täristen ohjelmaan toivoen, että homma onnistuisi. Arvatenkin koko järjestelmä on suunniteltu varmistamaan se, että ihmiset eivät kykene käyttämään samaa ostamaansa ohjelmaa useammassa kuin parissa koneessa. Jos siis tällaisen laiskuuttaan tai lainkuuliaisuuttaan ostaa, ja perheessä sattuu olemaan vaikkapa kolme tietokonetta, seuraavan koneenvaihdon yhteydessä uuteen työvälineeseen ei enää ohjelmaa voi asentaakaan.
Täällä ollaan keskellä päiväntasaajaa. Iho kärähti väistämättä ensimmäisenä
päivänä, vaikka en hirmuisesti auringossa oleillut. Nyt alkaa jo hieman punoitus helpottaa. Veikkaanpa, että hipiäni tummuu melkoisesti seuraavan kuukauden aikana ainakin pään ja käsivarsien seuduilta. Jalat eivät rusketu, kun aurinko porottaa suoraan ylhäältä.
Asunnon etsintä käynnistyi saapumistani seuraavana päivänä, kun Kaijakin
ilmestyi paikalle Rooman ja Addis Abeban kautta. Nyt olen kiertänyt viitisentoista taloa, mutta ratkaisun syntyminen vienee vielä ainakin päiviä. Onneksi Kampalan itäreunalla Muyengassa asuvat Pia ja Mika lapsineen ovat mahdollistaneet pehmeän laskun tarjoamalla meille tilapäismajoituksen. Sopeutumisen kannalta kuitenkin sitä parempi, mitä nopeammin oma kämppä löytyy.
Tiet ovat kuoppaisia, ihmiset mustia ja enimmäkseen köyhiä; siinäpä
keskeisimmät erot jos Suomeen verrataan. Kaikki materialistinen hyvä on kyllä saatavilla täältäkin rahan avulla: parin uuden ostoskeskuksen parkkipaikalla komeilee aivan yhtä pröystäileviä maastureita kuin USA:ssakin, ja sisällä hyllyt notkuvat rikkaan pohjoisen asukeille tuttuun tyyliin. Keskustasta radan vartta itään kävellessä näkee sen toisen äärimmäisyyden: ihmisiä asuu parin neliön peltisissä hökkeleissä jätekasojen keskellä. Silmiinpistävää on, että olosuhteiden vaatimattomuudesta huolimatta liki jokainen vastaantulija on pukeutunut paremmin kuin minä. Miehillä puhtaat kengät, suorat housut ja siloinen kauluspaita.
I'm here! Kampala, Uganda. The first country I've lived in for twenty years
that does not have one single McDonald's in it. Way to go, Uganda!
10:38
Olen juuri saapunut Ugandaan. Juuri ennen tänne tuloani asensin
kannettavalleni (ihan lailliset) uudet versiot muutamasta Office-ohjelmasta. Minulla ei silloin ollut nettiyhteyttä käytössä, kuten ei välttämättä täälläkään pitkään aikaan ainakaan oman koneen välityksellä. Kun avasin Wordin nyt ensimmäistä kertaa, selkeni, että työnteko tuolla ohjelmalla onnistuu enää vajaat 50 kertaa ellen "aktivoi" sitä. Netitse moinen sujuisi kuin itsestään, mutta puhelimitse pitää soittaa ulkomaille, lukea linjan välityksellä suurin piirtein satanumeroinen tunnus, ottaa vastaan toinen samanmoinen, ja syöttää koodeja sitten sormet täristen ohjelmaan toivoen, että homma onnistuisi. Arvatenkin koko järjestelmä on suunniteltu varmistamaan se, että ihmiset eivät kykene käyttämään samaa ostamaansa ohjelmaa useammassa kuin parissa koneessa. Jos siis tällaisen laiskuuttaan tai lainkuuliaisuuttaan ostaa, ja perheessä sattuu olemaan vaikkapa kolme tietokonetta, seuraavan koneenvaihdon yhteydessä uuteen työvälineeseen ei enää ohjelmaa voi asentaakaan.
Täällä ollaan keskellä päiväntasaajaa. Iho kärähti väistämättä ensimmäisenä
päivänä, vaikka en hirmuisesti auringossa oleillut. Nyt alkaa jo hieman punoitus helpottaa. Veikkaanpa, että hipiäni tummuu melkoisesti seuraavan kuukauden aikana ainakin pään ja käsivarsien seuduilta. Jalat eivät rusketu, kun aurinko porottaa suoraan ylhäältä.
Asunnon etsintä käynnistyi saapumistani seuraavana päivänä, kun Kaijakin
ilmestyi paikalle Rooman ja Addis Abeban kautta. Nyt olen kiertänyt viitisentoista taloa, mutta ratkaisun syntyminen vienee vielä ainakin päiviä. Onneksi Kampalan itäreunalla Muyengassa asuvat Pia ja Mika lapsineen ovat mahdollistaneet pehmeän laskun tarjoamalla meille tilapäismajoituksen. Sopeutumisen kannalta kuitenkin sitä parempi, mitä nopeammin oma kämppä löytyy.
Tiet ovat kuoppaisia, ihmiset mustia ja enimmäkseen köyhiä; siinäpä
keskeisimmät erot jos Suomeen verrataan. Kaikki materialistinen hyvä on kyllä saatavilla täältäkin rahan avulla: parin uuden ostoskeskuksen parkkipaikalla komeilee aivan yhtä pröystäileviä maastureita kuin USA:ssakin, ja sisällä hyllyt notkuvat rikkaan pohjoisen asukeille tuttuun tyyliin. Keskustasta radan vartta itään kävellessä näkee sen toisen äärimmäisyyden: ihmisiä asuu parin neliön peltisissä hökkeleissä jätekasojen keskellä. Silmiinpistävää on, että olosuhteiden vaatimattomuudesta huolimatta liki jokainen vastaantulija on pukeutunut paremmin kuin minä. Miehillä puhtaat kengät, suorat housut ja siloinen kauluspaita.
I'm here! Kampala, Uganda. The first country I've lived in for twenty years
that does not have one single McDonald's in it. Way to go, Uganda!
10:38
